Marfle Seaworkissa

Venealan messuista Ison-Britannian Seawork International on keskeinen työveneiden ja merenkulun vuosittainen tapahtuma, suurin Euroopassa. Southamptonissa jo vuodesta 1998 järjestetty tilaisuus oli tänäkin vuonna kolmipäiväinen. Perinteitä kunnioittaen sää oli pääsääntöisesti hyvä ja hetkittäin erinomainen.

Muutaman vuoden matalavireisyyden jälkeen toimeliaisuus on elpynyt ja neljän jättiteltan ständeillä riitti väkeä unohtamatta laitureita, joissa sekä suuret että pienet toimijat pitivät esittelyjä veneiden luonnollisessa ympäristössä. Marfle majoittui lukuisten muiden toimijoiden kanssa Small Business -alueelle, jossa näkyvyytemme oli tavallista suurempi onnistuneen sponsorointisopimuksen kautta.

Marflen edustusto vietti viikon itse tapahtumassa ja lähikaupungeissa. Marflen kannalta mielenkiintoisin segmentti on energiatuotannon henkilöstökuljetukset merellä esim. tuulipuistoihin. CTV (Crew Transfer Vessel) on sekä alustyyppi että toimiala, jossa yrityskoko vaihtelee muutaman hengen yrityksistä monen mantereen toimijoihin. Messun huippuhetkiä olikin Offshore Turbine Services:in kanssa jo alkaneen yhteistyön laajentaminen ja sopimuksen virallistaminen. Porin tuulipuistossa palvelevan OTS:n veneen kanssa saadut näytöt vakuuttivat Operations Manager Mike Proudloven tilaamaan Marflen ratkaisun muihinkin veneisiin. Muutoinkin toiminta tässä segmentissä tuli todennetuksi oikeana suuntana kehittyä ja messuilta saimme lisää imua tälle alueelle sekä jo sovittuina tapaamisina että vahvoina, uusina liideinä.

Itse myyntitoimien lisäksi Marfle pääsi tutustumaan useisiin vaihtoehtoihin alihankintaan liittyen. Toiminnan laajetessa ja maantieteellisen kattavuuden kasvaessa on hyvä tuntea kustannustehokkaat tavat skaalata toimintaa ylöspäin.

Ymmärrystä arvoketjujen toiminnasta ja dynamiikasta saatiin sekä seminaareista että toimijoiden kanssa keskustellen. Huomionarvoista on, että kuljetusten tilaajien ymmärrys analytiikasta ja halukkuus edellyttää sitä veneitä operoivilta toimijoilta alkaa olla nousussa. Havahtuminen on nykyhetken todellisuutta ja ennustamme, että ensi vuonna itse venetoimijoidan lisäksi myös tilaajilla alkaa olla täsmentyneitä odotuksia analytiikan suhteen.

Analytiikkaratkaisujen tarjonnasta ei ole pulaa eli Marflella on kilpailijoita, joiden viesti on pääosin samanlainen. Selkeänä kilpailuetuna on Marflen IT-osaaminen, joka luo vankan pohjan erinomaiselle käyttökokemukselle ja järjestelmän tekniselle laadulle. Raportteja tuottavat järjestelmät ovat arkipäivää ja toisaalta myös rasite, infoähky on tullut myös venealalle. Selkeä kehityssuunta onkin siis tarjota suosituksia ja toimenpide-ehdotuksia datamassojen asemesta ja tässä suhteessa Marfle erottuu edukseen. Ketteryys on toinen tekijä, joka tuottaa wau-efektin hinnoittelussa. Messujen jälkeen Marflen positio markkinalla on entistä selkeämpi ja hyvinkin suotuisa.